Nämä niinkutsutut levottomat yöt alkoivat helmikuussa kun muutimme tähän nykyiseen asuntoon, heinäkuussa oli pidempi aalto jolloin myös sain näille kriiseille nimen, yölliset kauhukohtaukset, ja nyt ne ovat alkaneet uudestaan. Levoton onkin oikeastaan aika laimea sana kuvaamaan sitä hysteeristä huutoa joka alkaa yleensä muutama tunti nukahtamisen jälkeen ja jatkuu puolesta tunnista jopa kahteen tuntiin. Koska Maltalla rakennetaan seinät ilmeisesti pahvista, herää meidän lisäksi aina koko kerrostalo. Alakerrassa asuu pieniä lapsia jotka viedään aamulla aikaisin päiväkotiin sekä kouluun ja muutkin asukkaat lähtevät aikaisin aamulla töihin joten itse tietysti stressasin aluksi valituksista, joita ei onneksi ole vielä näkynyt. Pahinta näissä öissä on kuitenkin olla täysin avuton, kun lapses itkee hysteerisenä vieressä. Silmät on auki mutta poika ei selvästi ole hereillä, tai jos on niin ei pääse irti hysteriasta. Pitääkö lapsi silloin herättää? Jos niin miten? Valot päälle tai puhuminen ei ole tehonnut. Tiistain ja keskiviikon välisenä aamuyönä Ilmari huusi yli tunnin mulle että "mee pois äiti!" Vasta sen tunnin jälkeen tajusin antaa periksi ja siirryin omalta paikaltani keskelle nukkumaan. Ilmari laittoi päänsä mun tyynylle ja itku loppui kun seinään. Nyyhkytys kuitenkin vielä jatkui joten pyysin viekkuun ja siihen se tulikin ja nukahti heti.
Nyt keskiviikko-iltana, kun Ilmari oli huutanut tunnin kurkkusuorana mulle taas että "mee pois äiti" eikä mikään tuntunut taaskaan auttavan, veimme hänet suihkuun. Puhuin Ilmarille koko ajan ja kerroin mitä tapahtuu ja Ilmari kiljui korkeinta nuottia mun korvaan. Suihkussa Ilmari sitten rauhottui ja lopetti huutamisen. Halusi pyyhkeen ja tuli syliin kun pyysin. <3 pyyhe päällä se sitten nukahti meidän väliin noin vartissa suihkun jälkeen. Kello oli vasta yksitoista kun tämä kohtaus alkoi. Usein huuto alkaa kuitenkin vasta puolenyön jälkeen joten tuntuisi ihan kamalalta pistää poika suihkuun keskellä yötä. En vieläkään tiedä miten toimia oikein kun seuraava huutoyö tulee.
Ilmarin yölliset kauhukohtaukset (tai raivokohtaukset olisi kyllä kuvaavampi sana) ovat paitsi pelottavia, myös raskaita. Ilmarihan ei muista niistä aamulla mitään, mutta me aikuiset joudumme tosissaan pinnistelemään ettei hermot pettäisi yöllä. On todella turhauttavaa kun et voi tehdä mitään. Mitä sanotkin tai teetkin niin Ilmari huutaa vain kovempaa. Jos koitat silittää, koskea tai halata niin saat nyrkistä tai potkuista takaisin. Naapurissa laitetaan mielenosoituksellisesti valot päälle ja muut on jo ajat sitten laittaneet ikkunansa kiinni. Stressitaso on korkealla jo pelkästään sen huudon kuuntelemisen takia, ja se vain nousee kun et voi tehdä asialle mitään. Tekisi mieli vaan huutaa itsekin ja repiä vaikka vähän hiuksia päästä jos se helpottaisi edes vähäsen. Jokainen kerta se kuitenkin jossain vaiheessa loppuu. Ja se hampaiden kiristely myös loppuu aina sillä sekunnilla kun Ilmari rauhottuu ja könyää kainaloon tuhisemaan. <3
Tunnen itseni aivan totaalisen huonoksi äidiksi joka kerta kun Ilmari huutaa että "mee pois äiti". Päivän aikana sanon molemmille lapsille monta monta kertaa kuinka ihania lapsia he ovat ja kuinka paljon heitä rakastan, ilmarin kanssa ollaan kaksin halittu ennätyspaljon nyt kun ollaan oltu kaksistaan. Mutta miksi se kiukku kohdistuu yöllä pääasiassa muhun? Mitä mä oon tehnyt että Ilmarin paha mieli tai stressi purkaantuu huutamalla mulle että mee pois. Vaikka se onkin ihan unessa tai jossain aivan muussa maailmassa kohtausten aikaan, niin silti mulle tulee todella paha mieli niistä hetkistä. Onneksi se edes päivisin rakastaa mua enemmän kun mitään, enemmän kun poliisiautoa tai enemmän kun dinosaurusta.
Sain vihdoin pressopannun joten ei enää pikakahvia. Testasin sitä heti Pipsan vanhemmilta tuliaisiksi saadulla tummmapaahtoisella juhla mokalla joka sattuikin olemaan juuri pressopannuun sopivaa! Ah, ihana suomikahvi, olikin ollut ikävä vaikken sitä edes huomannut. Kiitos niiiiiiin paljon M&M!
Mutta joo, yleisesti ottaen on ollut vähän raskas viikko. Maanantaina kävin Ilmarin kanssa Lidlissä ostamassa imuria jota ei ollut koko kaupassa! Kuulinkin sitten kotimatkalla että se on tulossa vasta torstaina myyntiin. Great! Meinasin myöhästyä Ainon hakemisesta koulusta koska Maltan bussiliikenne on täällä päin saarta aivan uskomattoman epäluotettavaa ja suoraansanottuna aivan peestä! Bussit ei ollut siis taaskaan aikataulussa, ei edes lähelläkään! Paluumatkalla odotin bussipysäkillä hyvän tovin kunnes joku ohikulkija(!) ystävällisesti kertoi että tie on poikki ja kaikki Slieman bussit painaa tuosta mun selkäni takaa tyhjinä suoraan seuraavalle pysäkille! Aaaargh! Eihän siitä uudesta reitistä nyt kannata toki pysäkillä ilmoittaa! Muutenkin huonoja uutisia tuntuu nyt pukkaavan vähän joka tuutista ja kaikenlisäksi muhun taisi nyt iskeä suomalainen kansantauti eli kaamosmasennus! Lämpötilat on päivisin täällä vielä korkeat, 26-28 astetta, mutta iltaisin alkaa olla jo neuletakki tarpeen, pimeä tulee myös huomattavasti aiemmin kun ennen. Aamut on tahmeita ja väsyttää jotenkin niiiiin paljon. Onneksi on Ilmari joka yleensä herää hyväntuulisena, paitsi tänään. Tänään Ilmari huusi koko aamun milloin mistäkin. Otin jopa videoo itselleni muistutukseksi kuinka hirveitä voi pienen pojan aamut joskus täällä maltallakin olla. Mutta ilon kautta hei! Gotta stay positive, #livingthedream, #lovingeverysecond ja niin edelleen, eiks nii.
-Sini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti