Ilmari alkoi puhumaan aika myöhään, kunnolla vasta kaksivuotiaana. Nyt se pälpättää ihan yhtä uskomattomia juttuja kun siskonsa ja välillä on ollut vaikeuksia sanojen oikeinlausumisessa. Esimerkiksi lujaa tulee vaikeamman kautta "julaa" ja pitkistä sanoista menee loppu yleensä plörinäksi ja sitä sitten toistetaan monta kertaa onnistumatta. En tiedä johtuuko siitä ettei ole enää päiväkodissa vai onko tämäkin taas joku vaihe. Toivottavasti ei mene kuitenkaan kielet sekasin!
Vaikka meillä onkin kaksin aika lepposta, on asioita jotka menee mulla tunteisiin myös ilmarin kanssa. Yksi niistä on ilmarin jatkuva kysely, joka alettuaan ei laannu millään. Ne jotka on edes kerran joutuneet lapsen kyselytulvan uhriksi ymmärtänee mun hermojen hidasta riekaloitumista. Jotenkin taas tuntuu siltä ettei pitäisi kirjottaa tästä, että valittaisin vaikkei mun elämässä mitään vikaa ole. Mutta ilon kautta kuitenkin kirjoitan ja pienellä ironialla pidän muutenkin pääni pinnalla, se on osa mun selviytymisstrategiaa. Ja onhan se oikeasti söpöö ja niin suloista kun lapsi vastaa jokaiseen asiaan kysymyksellä. Onhan se niin. Ei aina, mut usein.
Ainolla oli aikanaan todella nopea kyselyikä, ihmettelinkin jo muiden kertomuksia hiusten repimisistä vastatessaan lapselle tuhannennen kerran kysymykseen miksi. Sitten tuli Ilmarin vuoro ja kyllä siinä laskettiin kymmeneen hiljaa mielessä monta kertaa päivässä. Kuvittelin tosiaankin että Ilmarin kyselykausi on jo takanapäin mutta nyt se on sitten palannut, muuttanut vain muotoaan tässä välissä. Tottakai kysyä täytyy, eihän lapsi voi kaikkea tietää. (Paitsi Aino, hän tiesi kaiken kuulemma jo vastasyntyneenä. Äitiinsä tullut!) Mutta käsi ylös ketkä tietää sen kuuluisan tilanteen kun mutsi häviää kyselyikäisen kyselytunnin. Sen aidon äitiyden palkintopallisuorituksen kun kolmenkymmenenseitsemän miksin jälkeen ei enää pysty, ei kykene ja vastaat ehkä inasen liian kiivaasti "koska minä sanon niin!" Se tuntuu aina yhtä lopulliselta. Mutta ei lopu siihen enää kyselyt. Muutama päivä sitten Ilmari jatkokysyi multa epäilevä katse naamallaan: "miten?" "AAAAAAAAAA Miten niin miten? No puhumalla, sanomalla, tuottamalla sanoja minun suustani, näetkö tämä on minun suu, nyt minä puhun, eli sanon jotain. Siten äiti sanoo asioita!" Sillä hetkellä tiedät syvällä sydämessäs että erä on taas hävitty.
Toinen mikä välillä rassaa on ilmarin tarkkuus. Jos myslissä on outo hedelmä, pähkinä tai siemen, se kaivetaan lautaselta pois ja sen jälkeen kaikki suuhunmenevä tarkistetaan pöydällä ettei käy vahinkoo. Sama pätee kaikkeen ruokaan. Mitään vihreetä ruoan joukossa ei saa olla, kaikki mielellään erikseen eikä yhtenä soosina. Banaanista hän rääpii kuorimisen jälkeen "oksat" pois eli ne suirot, kyllä te tiedätte. Näitä banaanin "oksia" sitten löytyy aina ties mistä, viimeksi juuri pyykistä tulleelta sohvanpäälliseltä.
No ei nää nyt mitään maailmoja onneks kaada. On ollut paljon rennompaa puistoilla yhden kun kahden lapsen kanssa! Ilmari on kuitenkin herkempi ja ujompi tapaus verrattuna Ainoon, joten ei tarvitse silmätarkkana kokoajan vahtia kenelle se puhuu, keneltä pyytää vettä/ruokaa/karkkia tai kenen vauvaa se kantaa/halailee.
Aino on tykännyt vieläkin koulusta paljon ja ainoa asia mikä häntä vähän harmittaa on se ettei ymmärrä vielä kaikkea. Tällä viikolla Aino ilmoitti iloisesti tietävänsä mikä on lounas englanniksi! Bag! Kun opettaja kuulemma aina ennen lounastaukoa sanoo että Bag! Sen ilme kun kerroin että se tarkoittaa reppua oli tosi pettynyt. Onneksi se muuttui kun kerroin että lounas on lunch, Ainohan on kokoajan tiennyt että lunchbox on eväslaatikko mutta nyt ymmärsi että oikeasti se onkin lounaslaatikko. Kyllä voi pienestä tyttö iloiseksi tulla!
P.s: vaikka mä kuinka yritän ja psyykkaan itseäni ja olen todella supertarkka niin ei musta kyllä ammattilaiskirjanpäällystäjää tuu. Ilmakuplia täynnä kaikki kirjat! Mela, jouluna uus tilaisuus näyttää taitoni tässä vuodenmutsi-mitallimittelössä!
-Sini
Uskomattomalta kuin se tuntuukin, on tuo Ilmari sitten kasvanut ja muuttunut niin ison pojan näköiseksi viime näkemältä. Hirmu suloinen tietty edelleen!
VastaaPoistaJoo ja mieti jos leikataan sille lyhyt tukka! Sit se vasta Isoks pojaksi muuttuu :D
PoistaMeikä muuten taisi olla aikas bueno kirjojenpäällystäjä, en ainakaan kertaakaan joutunut ostamaan uutta kirjaa senvuoksi, että päällystys olisi mennyt pieleen. :) Päällystysmuovin olisi syytä olla sitä paksumpaa plaatua mikäli on kaupan ja sitten se 30cm viivotin, kirja päällystysmuovin sisään väärinpäin sitten leikkaat poistettavaan paperiin keskikohdan, mitään ei irroteta vielä, aseta kirjan selkä leikattuun kohtaan nyt tietty olet kääntänyt muovin ja alat irottamaan viivottimen avulla poistettavaa paperia, pikkuhiljaa, työnnät viivotinta muovin päällä ja samalla irrotat alta paperia, ilmakuplat on mennyt muisto!
VastaaPoistaVoin kuvitella että noilla konsteilla ja välineillä mäkin olisin tosi hyvä päällystäjä. Mutta en oo löytänyt koko Sliemasta kun yhtä laatua tota muovia ja se on sellasta ohutta lirua :/ eikä meillä oo pitkää viivontintakaan, jouluun asti aikaa hommata! :D
Poista