HUOM! Jos olet herkkä öttimönkiäisille ja saat syyhyn pelkästä syyhyn kuvailusta, niin ei kannata jatkaa.
Meillä oli sunnuntaiksi kiva suunnitelma, rantapäivä. Oli luvattu aurinkoa ja 28 lämmintä, mikäs sen mukavampaa kun suunnata ystävien kanssa lähibiitsille. Aamu alkoi meillä kiukutellen ja kaikki oli normaalia vaikeampaa. Rannalle oli kuitenkin lähdettävä ja hiekkalelut pakattiin kassiin ja aurinkorasvat levitettiin päälle. Tiedättekö ne päivät kun kaikki on päin peetä eikä mikään tunnu onnistuvan, tää oli sellanen hetki kun mietin että ei vois mun päivä paljon paskempi olla. Muutamien tappeluiden ja itkupotkuraivareiden jälkeen vihdoin koitti lähdön hetki ja aloin harjaamaan Ainon hiuksia nutturalle. Siinä se sitten komeili, joku hirvikärpäsen kokonen täi. Keskellä Ainon päätä! Nappasin silmälasit päähän ja vedin kynsillä täin pois hiuksista. Hyyyyi!
Niin että sellaista tällä kertaa. Tänään Aino oli siis jo koulussa ja me Ilmarin kanssa puistossa ja kahvilla. Illalla lähdettiin vielä palkintojätskeille ja puistoon, missä otettiin ystävien kanssa pienet roseviinit täille ja niiden häätöoperaatioille. Naureskeltiin myös että mitähän seuraavaksi, vesirokko, joku muu rokko, märkärupi vai kenties jotain eksoottisempaa loista? Innolla odotetaan tulevaa talvea influenssoineen ja oksutautineen!
-Sini
En tuossa hetkessä varmaan vieläkään tajunnut mikä loinen oli kyseessä, sillä en kuvitellut että täit voisi olla niin isoja. Pikainen googletus ja täidiagnoosi oli kuitenkin varmistettu. Janihan oli sopivasti lähtenyt jo juokseen lenkkiä jonka jälkeen meidän piti nähdä siellä rannalla. Kävin siinä sitten Ainon pään tarkasti läpi osio osiolta enkä löytänyt enää mitään. Ei näkynyt myöskään Ilmarilla mitään elävää päänahassa. Nutturat tiukalle ja huivit ja lippikset päähän ja ovesta ulos. Mietin hetken mitä tässä tilanteessa pitäisi oikein tehdä. Kaikenlaiset flashbackit kihomatopainajaisesta heinäkuulta palautui muistiini ja aamun kiukutus muuttui aamupäivän ketutukseksi. Päätin lähteä suorinta tietä kohti apteekkia. Mutta MELA! This is Malta. Eikä täällä todellakaan ole sunnuntaisin kuin turistikaupat auki. Päivystävä apteekki on armollisesti auki aamuisin 9-12. Ketutuskäyrä otti jyrkän nousun. Päässä pyöri vaan se paskamutsi fiilis kun lapsellas on täitä (tai vaan yksi iso täi). Järjellä tiedät ja googlesta luet, kuinka täitartunta ei kerro mitään ihmisen puhtaudesta, kasvatuksesta, kodin turvallisuudesta eikä äitiyden harjoittamisen arvosanasta, mutta silti sydän itkee epäonnistumista. Miten en osannut suojella mun lastani näiltä(kään) loisilta! Seuraava tunne oli vihaa muistuttava. Koska kyseinen ötökkä oli iso kuin jösses ja niitä oli vain yksi, päättelin että sen on täytynyt ihan hiljattaen könytä Ainon päähän, kun ei ollut ehtinyt vielä haaremiaan kasvattaa. WTF? Koulu alkoi maanantaina! Miten tämä voi olla mahdollista? Yksityinen koulu ja kaikkee! Sitten tuli ristiriitainen fiilis, oliko tartuttaja se englanninkielinen tyttö jota Aino on koulussa paljon halaillut ja jonka kanssa he tunnilla supattelevat ja kuiskuttelevat toisilleen, kun yhteistä kieltä ei vielä ole? Miksi mun tekisi mieli sanoa Ainolle että sitä täipäätä et muuten enää halaile, vaikka yhtä viaton mahdollisiin täihinsä se tyttö olisi kun Ainokin tähän yhteen jättiläiseen on. Lopulta mut valtasi ihan hirvee Suomenikävä, meillä ei koskaan ole ollut täitä Pispalassa, kyllä siellä olisi paljon parempi asua, turvallisessa lintukodossa. En muista oikein mitään matkasta rannalle mutta sinne lopulta saavuimme. Onneksi ystävät heti tsemppas että ei oo hei maailmanloppu ja onneksi täit on todella helposti hoidettavissa verrattuna vaikka niihin kihomatoihin! Hyvä tsemppi ja pian pystyin jo vähän nauramaankin tilanteelle.
Rantapäivä meni osittain vatvoten kotona odottavaa siivousurakkaa ja päätä rapsutellen. Mua itseäni oli toki myös alkanut heti pää kutista niin että teki mieli vetää kalju. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä koska mela, apteekit on kiinni. Kun päivä oli jo lopuillaan ja lapset oli untenmailla, alkoi oman pään tutkiskelu, kyllä siellä nyt joku kävelee. Sitten tuntui kun joku olisi mönkinyt selässäni, voiko täit elää muualla kun päässä? Googlettelua, sähköposti Ainon opettajalle ja koulun info-postiin, sotasuunnitelma maanantaita varten. Päätin koittaa onneani Slieman kahdessa luontaistuotekaupassa, vaikka tiesin että luonnonmukaisen täishampoon löytyminen saarelta olisi verrattavissa lottovoittoon.
Aamupäivällä lähdimme metsästämään luomutäishampoota. Ensimmäisestä liikkeestä sain tiukan ein ja jos katse voisi puhua se olisi sanonut että ota lapses ja kävele hitaasti ovesta ulos. Toisesta sain myös kielteisen vastauksen pienen epäuskon kera, "I don´t think there is such a thing in the market". Okei, ei siinä mitään, olen jo tottunut maltalaisten asiantuntevuuden tasoon, olematonta suurimmaksi osaksi. Ostin kuitenkin teatreeshampoota jolla ajattelin pestä Ainon hiukset 1-2 kertaa viikossa, ennaltaehkäisyksi. Siitä kävelimme suoraan apteekkiin ja tavallinen täishampoo lykättiin käteen alta nanosekunnin. Putelin kanssa kotiin palopuheiden saattelemana kuinka sitä pitää sitten istua kiltisti paikoillaan kun aine vaikuttaa ja kun kammataan hiukset läpi. Molemmat lapset lupasi toimia kiltisti, palkintoa vastaan. Kuka on opettanut mun lapsia neuvotteleen ehdoista? Pientä järjestelyä aiheutti myös "täittömien" paikkojen ylläpitäminen toisen lapsen suihkun ajaksi, Aino oli tietenkin vallannut "täittömän" sohvan Ilmarin hoidon aikana ja taas roudasin puhdasta vilttiä pesuun. Kun lapset oli hoidettu ja sain ne istutettua netflixin ääreen, alkoi lakanoiden vaihto ja pyykkiähän me toki pesimme koko päivän. Pesin kaiken mitä piti ja vähän päälle. Pinnit, ponnarit ja hatut on määrittelemättömällä jäähyllä.
Illalla oli vielä meidän aikuisten vuoro ja jos jotain hyvää pitäisi tästä projektista löytää, se on se rentouttava tunne kun joku harjaa sun hiuksia. Olipas se ihanaa! Koulussakin oli alun kankeuden jälkeen tänään laitettu viestiä kaikille lapsille kotiinvietäväksi. Tämä siis kahden sähköpostin ja yhden tulenkatkuisen reissariviestin jälkeen. Ilmeisesti he ensin yrittivät tekniikka nimeltä: se mitä ei sano ääneen, sitä ei tapahdu. Ei meikäläisen vahtivuorolla. Tämän virallisen täitiedotuksen mukaan koululle tulee sairaanhoitaja tarkistamaan lasten päät kammalla ja jos joltain löytyy täi niin lähtee heti kotiin peseytymään asianmukaisesti. Ihan jo kihelmöi pelkkä ajatus siitä yhdestä yhteisestä täikammasta jolla kaikkien lasten päät sitten siivilöidään, no ei vielä maalailla piruja seinille vaan toivotaan todellakin että tartunta-asiat on hoidossa heillä, itsestäänselvyytenä en kylläkään pidä täällä enää mitään.
Rantapäivä meni osittain vatvoten kotona odottavaa siivousurakkaa ja päätä rapsutellen. Mua itseäni oli toki myös alkanut heti pää kutista niin että teki mieli vetää kalju. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä koska mela, apteekit on kiinni. Kun päivä oli jo lopuillaan ja lapset oli untenmailla, alkoi oman pään tutkiskelu, kyllä siellä nyt joku kävelee. Sitten tuntui kun joku olisi mönkinyt selässäni, voiko täit elää muualla kun päässä? Googlettelua, sähköposti Ainon opettajalle ja koulun info-postiin, sotasuunnitelma maanantaita varten. Päätin koittaa onneani Slieman kahdessa luontaistuotekaupassa, vaikka tiesin että luonnonmukaisen täishampoon löytyminen saarelta olisi verrattavissa lottovoittoon.
Aamupäivällä lähdimme metsästämään luomutäishampoota. Ensimmäisestä liikkeestä sain tiukan ein ja jos katse voisi puhua se olisi sanonut että ota lapses ja kävele hitaasti ovesta ulos. Toisesta sain myös kielteisen vastauksen pienen epäuskon kera, "I don´t think there is such a thing in the market". Okei, ei siinä mitään, olen jo tottunut maltalaisten asiantuntevuuden tasoon, olematonta suurimmaksi osaksi. Ostin kuitenkin teatreeshampoota jolla ajattelin pestä Ainon hiukset 1-2 kertaa viikossa, ennaltaehkäisyksi. Siitä kävelimme suoraan apteekkiin ja tavallinen täishampoo lykättiin käteen alta nanosekunnin. Putelin kanssa kotiin palopuheiden saattelemana kuinka sitä pitää sitten istua kiltisti paikoillaan kun aine vaikuttaa ja kun kammataan hiukset läpi. Molemmat lapset lupasi toimia kiltisti, palkintoa vastaan. Kuka on opettanut mun lapsia neuvotteleen ehdoista? Pientä järjestelyä aiheutti myös "täittömien" paikkojen ylläpitäminen toisen lapsen suihkun ajaksi, Aino oli tietenkin vallannut "täittömän" sohvan Ilmarin hoidon aikana ja taas roudasin puhdasta vilttiä pesuun. Kun lapset oli hoidettu ja sain ne istutettua netflixin ääreen, alkoi lakanoiden vaihto ja pyykkiähän me toki pesimme koko päivän. Pesin kaiken mitä piti ja vähän päälle. Pinnit, ponnarit ja hatut on määrittelemättömällä jäähyllä.
Illalla oli vielä meidän aikuisten vuoro ja jos jotain hyvää pitäisi tästä projektista löytää, se on se rentouttava tunne kun joku harjaa sun hiuksia. Olipas se ihanaa! Koulussakin oli alun kankeuden jälkeen tänään laitettu viestiä kaikille lapsille kotiinvietäväksi. Tämä siis kahden sähköpostin ja yhden tulenkatkuisen reissariviestin jälkeen. Ilmeisesti he ensin yrittivät tekniikka nimeltä: se mitä ei sano ääneen, sitä ei tapahdu. Ei meikäläisen vahtivuorolla. Tämän virallisen täitiedotuksen mukaan koululle tulee sairaanhoitaja tarkistamaan lasten päät kammalla ja jos joltain löytyy täi niin lähtee heti kotiin peseytymään asianmukaisesti. Ihan jo kihelmöi pelkkä ajatus siitä yhdestä yhteisestä täikammasta jolla kaikkien lasten päät sitten siivilöidään, no ei vielä maalailla piruja seinille vaan toivotaan todellakin että tartunta-asiat on hoidossa heillä, itsestäänselvyytenä en kylläkään pidä täällä enää mitään.
Niin että sellaista tällä kertaa. Tänään Aino oli siis jo koulussa ja me Ilmarin kanssa puistossa ja kahvilla. Illalla lähdettiin vielä palkintojätskeille ja puistoon, missä otettiin ystävien kanssa pienet roseviinit täille ja niiden häätöoperaatioille. Naureskeltiin myös että mitähän seuraavaksi, vesirokko, joku muu rokko, märkärupi vai kenties jotain eksoottisempaa loista? Innolla odotetaan tulevaa talvea influenssoineen ja oksutautineen!
-Sini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti