2011: Viisi vuotta sitten marssimme "salaa" Tampereen maistraattiin tahtomaan ja sen jälkeen menimme ihan kaksin siiville. Romanttista, eikö? Ihan täysin salaa se ei käynyt sillä olimme kertoneet kyllä vanhemmillemme ja sisaruksillemme. Halusimme molemmat että meidän esikoinen syntyy avioliittoon ja Aino syntyikin jouluna joten aika viimetippaan se jäi. Siitä lähtien ollaan haluttu järjestää jälkihäät joihin mä haluan ehdottomasti yhdistää kirkon ja avioliiton siunaamisen. Mutta aina on ollut jotain, imetys, uusi raskaus, vauva-arki, yrittäjyys, jne jne jne lista on loputon. Suunnitelmia on kuitenkin ollut ja aika villejäkin vaihtoehtoja ollaan mietitty joten ottakaa rauhassa sukulaiset ja ystävät, näitä bileitä saattaa joutua odottelemaan vielä vuosikymmenen mutta ne on tulossa!
Me ei olla Janin kanssa mitään kovin innokaita merkkipäiväjuhlijoita. Äitienpäivä, isänpäivä ja lasten synttärit on kylläkin poikkeus, niitä on opittu juhlistamaan ja lasten synttäreiden juhlimisesta jopa nautimme. Tänään sain Janilta viisi valkoista ruusua ja iltapalaksi teimme gluteenittomia mustikkapannukakkuja mustikoiden, jätskin ja kermavaahdon kanssa. ((Äiti, gluteeniton lättyjauheseos on loppu - tiedoksenne.)) Muuta tää päivä ei kaivannut, tää oli just näin perfect, me edelleen tehtäis tänäpäivänä samat päätökset kun viisi vuotta sitten ja ollaan yhdessä onnellisia. Tänään aamulla luin mun ystävän kirjotuksen aamusta joka oli ollut raskas ja ulkona autollaan oli huomannut että mies oli töihin lähtiessään raapannut myös hänen auton ikkunat, sitä se rakkaus on parhaimmillaan, sellasta ihanaa lämmintä arkirakkautta. Ne on myös ne arjen pienet jutut jotka tekee meidänkin elämästä onnellisen. Ei tarvita juhlia tai lahjoja, eikä jokapäiväistä happy-happy joy-joy elämää. Vähäsen arkirakkautta silloin tällöin ja se riittää meille. On meillä välillä rankkaakin, mutta se mitä tulee sen rankan jälkeen, on se mikä vahvistaa sitä pohjaa mille meidän suhde on rakennettu.
Tänään aamulla lähdettiin Ilmarin kanssa hakemaan Annia ja Seeliaa ulos, Ilmari halusi ottaa siskonsa potkulaudan mukaan ja oikein reippaasti potkuttelikin koko matkan Gziraan. Päätimme mennä lounaalle yhteen lempiravintoloistani, The Grassy Hopperiin joka on vegaaniravintola ja siellä on mahtavat gluteenittomat vaihtoehdot. Me otettiin Ilmarin kanssa salaattitacot jotka jäivät sitten kuitenkin mulle, ylläri. Mutta hyvää ja täyttävää oli, nam! Lounaan jälkeen ehdimme vielä Annin luokse jälkiruokakahville ja testasimme lähikaupan gluteenittoman luomusitruunaleivoksen. Ei päässyt jatkoon.
Aino toi tänään kotiin lapun ensimmäisestä luokkaretkestä flamenco esitykseen Vallettaan. Matka sinne kuljetaan koulubussilla ja mulla nousi heti karvat pystyyn. Mietin jo että vien Ainon sinne itse ja tuon takaisin koululle tai että meen sinne teatterille Ilmarin kanssa muka ohikävelylle tarkistaan että Aino saa turvavyöt päälle. Täällähän ei tosiaankaan ole koulubusseissa turvavöitä, siitä on lakialoite tulossa ilmeisesti ensivuonna, wau! Ihmeiden vuonna 2017 saadaan ehkä Maltallekin koulubusseihin turvavyöt. Ja kyse ei suinkaan ole nyt mistään oikeista busseista ja vaan minivaneistä, tila-autoista, minibusseista, sellasista punavalkoisista rotteloista joita ajaa loppuunpalaneet kuskit tuhatta ja sataa, mäkiä ylös ja alas niin että pienimmillään vasta neljävuotiaat lapset lyö päitänsä kattoon kun turvavyöt ei sido niitä kiinni penkkeihin. Itse olen nähnyt näitä niin paljon täällä että ei enää naurata näinkin vitsikäs juttu, kun että koulubusseissa ei ole turvavöitä. Täällä on myös heinä-elo-syyskuun aikana kuollut kahdeksan ihmistä liikenneonnettomuuksissa. Täällä saarella, joka on kolmekymmentä kilometriä pitkä ja missä asuu noin tampereellinen ihmisiä. Ei ole siis tosiaankaan mikään itsestäänselvyys että Aino istuu ensiviikon keskiviikkona koulubussissa matkalla Vallettaan. Kattellaan.
-Sini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti