Se ensimmäinen koulupäivä

Aamulla kello soi 6.45 ja Aino oli heti skarppina pystyssä. Syötiin aamiaista ja Aino puki ylpeänä koulupuvun päälleen. Lähdimme koko perheen voimin saattamaan Ainoa, olimme pari minuuttia myöhässä vaikka asumme alle viiden minuutin päässä. Syyksi selvisi meidän keittiön kello joka oli sen viisi minuuttia myöhässä, pitääkin muistaa ostaa pattereita. Tällä kertaa myöhästyminen olikin ihan hyvä asia, sillä suurinosa lapsista oli jo sisällä ja ohjattu luokkiinsa joten pahin kaaos aulasta oli hälvennyt. Kouluun ei siis päässyt vanhemmat sisälle lainkaan, vaan vartija seisoi ovella avaimen kanssa ja aina kun hän näki lapsen lähestyvän, hän raotti ovea sen verran että pääsi kädestä vetämään lapsen sisään ja laittoi heti oven lukkoon perässään. En ollut oikein varautunut niin äkilliseen eroon kun vartija vaan nappasi Ainon sisälle ja jäin vähän hämilläni siihen lasioven taakse seisomaan ja jokakerta kun ovea raotettiin, koitin huudella Ainolle ohjeita. "Etsi Ms Magdalyn!" "Näetkö Miikoa!" "Tuossa on Mr Paul!" "Odottele siinä ihan rauhassa!" Olisi ehkä ollut parempi vain seistä siinä rauhallisena ja luottavaisin mielin. Ensikerralla sitten ehkä olen viisaampi.

Koulun aulan seinä on kokonaan lasia joten näin kuinka koulun johtaja tuli hakemaan Ainon ja muita pikkuisia kädestä ja ohjasi heidät rappuun josta pääsee luokkiin. Koulun johtajan olimmekin jo tavanneet muutaman kerran aiemmin joten jäi hyvä olo. Aino ei osoittanut mitään pelon merkkejä eikä itkenyt niinkuin muutamat muut lapset tekivät siinä lasiseinän takana. Siinä yksikin isä sitten rauhoitteli poikaansa espanjaksi lasin läpi. Onneksi Aino on rohkea, itselle olisi ollut pahinta nähdä Ainon pelkäävän tilannetta.

Koululta lähdimme sitten Ilmarin kanssa kotiinpäin ja Jani jatkoi matkaansa töihin. Ilmari alkoi jo ensimmäisellä nurkalla itkemään Ainon perään eikä kävelystä tullut mitään. Kannoin Ilmarin kotiin asti ja siellä se sai oikein kunnon itkupotkuraivarit. Ei suostunut riisumaan kenkiään ja jäi siihen ovelle itkemään vuolaasti siskonsa nimeä. Koitin puhua ja ottaa syliin mutta hän halusi vain olla rauhassa. Laitoin kahviveden kiehumaan ja kävin uudelleen kyselemässä joko olisi jo parempi mieli. Ei ollut. Ilmeisesti Ilmari oli minulle todella vihainen koska en kuulemma ollut enää hänen äiti. Raasu ei vieläkään halunnut liikkua paikaltaan joten hain rattaat eteiseen ja kerroin että lähdetään kohta ulos leikkipuistoon kaverin kanssa leikkimään. Sekoitin kahvin ja kävin ripustaan pyykit narulle, sitten oli aivan hiljaista. Ilmari oli kiivennyt rattaisiin ja nukahtanut sinne. Viiden minuutin tehopäikyt toimivat ja naurava poika tuijotti mua silmiin kun kysyin mihin Ilmarin napa on oikein hävinnyt.

Lähdimme sitten läheiseen ostoskeskukseen Tigne Pointiin ostamaan Ainolle valkoisia lenkkareita ja samalla ostimme Ilmarille puistoevääksi tuoreen croissantin. Sieltä lähdimme rantakatua eli strandia pitkin Ta'Xbiexin puistoon missä näimme ystäviä. Aika meni siivillä ja kohta kello olikin jo varttia vaille yksi ja lähdimme kävelemään koululle.

Jani tuli myös lounastauollaan koululle ja iloinen tyttö sieltä meille lopulta luovutettiin. Koulupäivä oli mennyt hyvin ja lunchboxiin tehdyt eväät oli syöty. Mukana isossa repussa oli päiväkirja mikä toimii vähän niinkun reissarina. Opettajalta oli viesti että huomiseksi pitää olla mukana valokuva Ainosta ja essu maalausta varten. Aino meinasi nukahtaa sohvalle joten laitoin heti lounaan ja molemmat lapset pikkupäikkäreille. Nukahdin tietysti itsekin, olihan mullakin rankka päivä.

Illalla kävimme vielä Tigne Pointissa sovittamassa ja ostamassa ne valkoiset lenkkarit. Meidän piti käydä vielä puistossa mutta koska alkoi satamaan vettä, niin lähdimme suoraan kotiin.

Aino meni kiltisti nukkumaan ajoissa ja iltarukouksen aikana pohti ihmeissään miten Jumala voi muka kuulla vaikka me puhutaan kuiskaamalla. Mistä tulikin mieleeni että Aino aloittaa nyt sitten katolilaisen uskonnon tunnit. Olen sitä miettinyt että eroaakohan paljon ev.lut. tunneista..

-Sini