Bugibba Water Park

Lähdimme lauantaina kahden ystäväperheen voimin kohti ilmaista vesipuistoa St. Paul's Bayssa (Bugibba). Puisto oli viimeistä viikkoa auki, joten pakkohan siellä oli käydä! Osalla oli sieltä jo kokemuksia niin tiesimme mitä odottaa, vesisuihkuja, vesisumua, vesitykkejä, juoksemista ja naurua.

Sliemasta sinne pääsee esimerkiksi 212 bussilla, matka on alle 14 kilometriä ja kestää tunnin. Paikanpäällä joimme heti kahvit aivan ihanan (siis ihan hirveän) bussimatkan päälle. Piti hetki hengähtää ja antaa vatsan rauhottua. Tykkään paljon kahvista ja varsinkin tuoreesta ja hyvin tehdystä. Kotona juomme vain pikakahvia joten cappuccino kerran päivässä edes, pitää mun mielialan korkeella.

Kun sitten vihdoin kurvasimme ovista sisään, tuli ystävällinen herra heti kertomaan että puisto sulkeutuu 20 minuutin kuluttua, onneksi kuitenkin vain puolen tunnin siestalle. Eihän siinä sitten mitään, lapsilta salamana vaatteet pois, uikkarit päälle ja menoksi. Tehokkaan kakskytminuuttisen jälkeen puettiin lapset, suunnattiin Con Gustoon jätskille ja palasimme takaisin pienen sokerihumalan saattelemina. 

Mukavaa oli niinkuin kuvitella saattaa, jopa meillä aikuisilla. Ainolle kävi pieni haaveri leukaan, ja porukan pienimmäinen Linus otti onnettomuudessa Ainolta osumaa otsaan ja leukaan. Rapatessa roiskuu ja niin poispäin, Linus onneksi selvisi säikähdyksellä ja punoituksella, Ainolle haettiin jäätä jottei leukaan noussut viinirypäle olisi siitä sen enempää turvonnut. Paikalla ollut henkilökunta oli heti valmiina jääpussiensa kanssa ja pienen mutta dramaattisen kyynelehdinnän jälkeen Ainokin palasi vielä vesileikkeihin. Kotona käytiin vielä asia läpi ja kysyin mitä tuli opittua. Kuulemma oppi nyt sen että kova maa on kovaa kun siihen kaatuu. Odotin toki jotain muuta, vaikka että ei saa juosta silmät kiinni, tai että ei saa juosta jos vauva konttaa näköpiirissä. No oppihan edes fysiikan lakeja jos ei muuta.

Eilen kävimme tyttöjen kanssa elokuvissa katsomassa Bridget Jones´s Baby. Oli kyllä ihanan hauska elokuva ja ihana loppu Bridgetin tarinalle. Tyttöjen illat on kyllä aina mukavia näiden "Maltan muijien" kanssa, huomenna menemmekin tanssitunnin jälkeen meidän tanssinopettajalle Lauralle palauttavalle viinille ja banaanileipomuksia maistelemaan.

Ainon koulun aloitus on mennyt todella hienosti. Läksyjä tuli tänään ensimmäisen kerran ja niitä tehtiinkin antaumuksella. On meinaan näin perfektionistina vaikea olla positiivinen ja kannustava kun tytär piirtää M kirjaimeen koukeroita ja ylimääräisiä viivoja. Kun sanoin että koululäksyt pitää tehdä mallin mukaan ja niinkun opettaja on opettanut niin Aino oli hetken hiljaa ja kommentoi että ei halua tehdä sitä niin kun osaa tehdä sen paljon kauniimmaksi. Niin no, ehkä neljävuotiaana saa vielä kirjoittaa ämmän koristeelliseksi mielikuvituskirjaimeksi. Suloisinta ikinä oli Ainon itse taululta kopioima läksyrimpsu! Aino osaa jo kirjoittaa muunmuassa perheenjäsenten nimet mutta kaikki isoilla kirjaimilla. Nämä pienet kirjaimet ovat vielä vähän hukassa mutta onneksi saimme selville mitä läksyt lopulta olivat.

Tänään satoi ja tihkutti melkein koko päivän ja se olikin ihanaa ja erittäin tervetullutta! Olimme sateesta huolimatta koko aamupäivän Ilmarin ja ystävien kanssa puistossa. Iltapäivästä pikku ripsiminen muuttui kaatosateeksi ja ukkoseksi joten iltaulkoilut jäivät väliin. Ilmari otti mun puhelimella about sata selfietä ja ilmoitti lempiruokansa olevan nakkikeiton liemi. Siinäpä se.

-Sini

Se ensimmäinen koulupäivä

Aamulla kello soi 6.45 ja Aino oli heti skarppina pystyssä. Syötiin aamiaista ja Aino puki ylpeänä koulupuvun päälleen. Lähdimme koko perheen voimin saattamaan Ainoa, olimme pari minuuttia myöhässä vaikka asumme alle viiden minuutin päässä. Syyksi selvisi meidän keittiön kello joka oli sen viisi minuuttia myöhässä, pitääkin muistaa ostaa pattereita. Tällä kertaa myöhästyminen olikin ihan hyvä asia, sillä suurinosa lapsista oli jo sisällä ja ohjattu luokkiinsa joten pahin kaaos aulasta oli hälvennyt. Kouluun ei siis päässyt vanhemmat sisälle lainkaan, vaan vartija seisoi ovella avaimen kanssa ja aina kun hän näki lapsen lähestyvän, hän raotti ovea sen verran että pääsi kädestä vetämään lapsen sisään ja laittoi heti oven lukkoon perässään. En ollut oikein varautunut niin äkilliseen eroon kun vartija vaan nappasi Ainon sisälle ja jäin vähän hämilläni siihen lasioven taakse seisomaan ja jokakerta kun ovea raotettiin, koitin huudella Ainolle ohjeita. "Etsi Ms Magdalyn!" "Näetkö Miikoa!" "Tuossa on Mr Paul!" "Odottele siinä ihan rauhassa!" Olisi ehkä ollut parempi vain seistä siinä rauhallisena ja luottavaisin mielin. Ensikerralla sitten ehkä olen viisaampi.

Koulun aulan seinä on kokonaan lasia joten näin kuinka koulun johtaja tuli hakemaan Ainon ja muita pikkuisia kädestä ja ohjasi heidät rappuun josta pääsee luokkiin. Koulun johtajan olimmekin jo tavanneet muutaman kerran aiemmin joten jäi hyvä olo. Aino ei osoittanut mitään pelon merkkejä eikä itkenyt niinkuin muutamat muut lapset tekivät siinä lasiseinän takana. Siinä yksikin isä sitten rauhoitteli poikaansa espanjaksi lasin läpi. Onneksi Aino on rohkea, itselle olisi ollut pahinta nähdä Ainon pelkäävän tilannetta.

Koululta lähdimme sitten Ilmarin kanssa kotiinpäin ja Jani jatkoi matkaansa töihin. Ilmari alkoi jo ensimmäisellä nurkalla itkemään Ainon perään eikä kävelystä tullut mitään. Kannoin Ilmarin kotiin asti ja siellä se sai oikein kunnon itkupotkuraivarit. Ei suostunut riisumaan kenkiään ja jäi siihen ovelle itkemään vuolaasti siskonsa nimeä. Koitin puhua ja ottaa syliin mutta hän halusi vain olla rauhassa. Laitoin kahviveden kiehumaan ja kävin uudelleen kyselemässä joko olisi jo parempi mieli. Ei ollut. Ilmeisesti Ilmari oli minulle todella vihainen koska en kuulemma ollut enää hänen äiti. Raasu ei vieläkään halunnut liikkua paikaltaan joten hain rattaat eteiseen ja kerroin että lähdetään kohta ulos leikkipuistoon kaverin kanssa leikkimään. Sekoitin kahvin ja kävin ripustaan pyykit narulle, sitten oli aivan hiljaista. Ilmari oli kiivennyt rattaisiin ja nukahtanut sinne. Viiden minuutin tehopäikyt toimivat ja naurava poika tuijotti mua silmiin kun kysyin mihin Ilmarin napa on oikein hävinnyt.

Lähdimme sitten läheiseen ostoskeskukseen Tigne Pointiin ostamaan Ainolle valkoisia lenkkareita ja samalla ostimme Ilmarille puistoevääksi tuoreen croissantin. Sieltä lähdimme rantakatua eli strandia pitkin Ta'Xbiexin puistoon missä näimme ystäviä. Aika meni siivillä ja kohta kello olikin jo varttia vaille yksi ja lähdimme kävelemään koululle.

Jani tuli myös lounastauollaan koululle ja iloinen tyttö sieltä meille lopulta luovutettiin. Koulupäivä oli mennyt hyvin ja lunchboxiin tehdyt eväät oli syöty. Mukana isossa repussa oli päiväkirja mikä toimii vähän niinkun reissarina. Opettajalta oli viesti että huomiseksi pitää olla mukana valokuva Ainosta ja essu maalausta varten. Aino meinasi nukahtaa sohvalle joten laitoin heti lounaan ja molemmat lapset pikkupäikkäreille. Nukahdin tietysti itsekin, olihan mullakin rankka päivä.

Illalla kävimme vielä Tigne Pointissa sovittamassa ja ostamassa ne valkoiset lenkkarit. Meidän piti käydä vielä puistossa mutta koska alkoi satamaan vettä, niin lähdimme suoraan kotiin.

Aino meni kiltisti nukkumaan ajoissa ja iltarukouksen aikana pohti ihmeissään miten Jumala voi muka kuulla vaikka me puhutaan kuiskaamalla. Mistä tulikin mieleeni että Aino aloittaa nyt sitten katolilaisen uskonnon tunnit. Olen sitä miettinyt että eroaakohan paljon ev.lut. tunneista..

-Sini

Playmobil FunPark Malta

Torstaina kävimme ystävien kanssa Playmobil FunParkissa. Me olemme käyneet siellä kerran aikaisemmin Suomen vieraiden kanssa ja koska lapset tykkäsivät todella paljon alueesta, päätimme käydä siellä vielä uudestaan ennen koulunalkua. Matka Sliemasta Birzebbugaan taittui kahdella bussilla ja kesti noin tunnin. Bussireitti kulkee lentokentän ohi ja iloksemme näimme suuren lentokoneen laskeutuvan juuri kun ajoimme kiitoradan vierestä. Näimme myös turvapaikanhakijoille kootun konttikylän siinä lentokentän liepeillä.

Bussithan täällä ei tunne kelloa, eikä varmaan aikatauluakaan. Ainakaan ne bussit joita me käytämme. Tuntuu todella turhauttavalta odottaa bussia vaikka puolikin tuntia, ihan vain tajutaksesi että kyseinen bussi ei ole tulossa, tai se on niin myöhässä että sitten niitä busseja tulee kaksi peräkkäin. Mela.

Mela on muuten maltalainen sana kuvaamaan melkein mitä vaan asiaa tai tunnetta. Pääasiassa olen ymmärtänyt sanan tarkoittavan leppoisasti "mitä sitten" tai "so", mutta mela voi toimia myös tunteenilmaisuna jolloin äänensävy kertoo paljon, se voi siis tarkoittaa myös innostuneisuutta, hämmästyneisyyttä, tuohtumusta tai vaikka pettymystä. Mela voi korvata myös verbin lauseesta ja sitä voidaan toistaa monta kertaa keskustelussa. Mela on jännä sana, ja itse osaan jo suhtautua muunmuassa näihin busseihin mela-asenteella.

Playmobil FunParkissa on hintalaatusuhde kohdillaan. Matkustus on myös ihan kohtuuhintaista, varsinkin bussikortilla. Bussilippu maksaa kesällä kuskilta ostettuna 2 euroa (talvella 1,50 eur), bussikortilla matka maksaa vain 0,75 euroa. 4-10 vuotiaat lapset maksavat kuskille saman kuin aikuiset mutta bussikortilla vain 0,25 euroa, ja maksimissaan 0,50 euroa/pvä tai 2 euroa/viikko. 0-3 vuotiaat eivät maksa mitään. Bussiliput ovat kaksi tuntia voimassa mutta sieltä ei siinä ajassa ulos selviä. Sisäänpääsymaksu FunParkiin on alle 1-vuotiailta ilmainen, yli yksivuotiailta 2,40 euroa ja aikuisilta 1,20 euroa. Puisto sijaitsee teollisuusalueella, keskellä ei mitään, ilmeisesti siinä on Playmobil tehdas vieressä. Puistossa ei myöskään saisi syödä omia eväitä ja siellä onkin ravintola, missä ihan perushinnat. Meillä on ollut vedet ja välipalat kuitenkin aina mukana ja olemme ravintolasta sitten ostaneet ranskalaisia (1,50 euroa) ja kahvia. Meidän retkellä meni siis tarkalleen 20 euroa, Ainosta ei mennyt bussimaksua ja ravintolaan meni 10 euroa. Ostin vielä budjetin päälle lapsille joululahjat sieltä, Ainolle hänen himoitseman hammaskeijun ja Ilmarille merirosvon, ne oli vähän alle 8 euroa yhteensä.

Kun ovista astuu sisälle on heti vastassa kauppa, Aino halusi sieltä taas kaiken ja Ilmari täppäsi jokaista pakettia mihin vaan ylettyi.  Sen jälkeen alkoikin lasten taivas. Ensin on iso sisäleikkialue jossa on valehtelematta miljoona playmobil-ukkelia ja -akkelia ja niiden autoja ja koteja ja työpaikkoja ja vuoria ja hevosia ja kaikkea mitä ukkelit ja akkelit ikinä voivatkaan kuvitella tarvitsevansa. Niillä sitten lapset leikkivät lievän kaaoksen keskellä ja muutama lapsi tunki niitä iloisesti rattaisiinsa ja jopa äidin käsilaukkuun. Mela.

Ulkona on todella upea leikkipuisto, siellä on iso merirosvolaiva, iso liukumäki mihin päästäkseen pitää kiivetä pelottavan korkealla, vauvoille löytyy oma liukumäki ja kiipeilyalue ja vesileikkejäkin sieltä löytyy. Ilmari ihastui liukumäkeen vaikka meinasin ensin ettei se ihan vielä ole valmis niihin korkeuksiin mitä liukumäelle pääsy vaati, mutta siellä se onnessaan kiipeili ja huuteli välistä "kato äiti, mä oon täällä!".

Ystäväni Pauliinan poika Miiko leikki vuorotellen Ainon kanssa merirosvoa ja Ilmarin kanssa liukumäessä. Tai sitten Miiko ja Aino juoksi Ilmaria karkuun pitkin puistoa. Miikon pikkuveli Linus jaksoi leikkiä vesialtailla vaikka kuinka kauan. Puisto sopii siis hyvin kaikenikäisille.
Miiko aloittaa samalla luokalla Ainon kanssa ja meistä on ollut kiva huomata että lapset selvästi pitävät toisistaan. Luokalle tulee kolmaskin suomalainen ja uskon että hänestä tulee myös tärkeä ystävä Ainolle.

Hauskaa meillä kaikilla oli, eivätkä lapset olisi millään halunneet lähteä pois sieltä. Meillä oli kuitenkin Pauliinan kanssa jo kiire tanssitreeneihin ja koska bussit eivät taaskaan kulkeneet niinkun Strömsöössä niin jouduimme lopulta tuuppaamaan lapset miehillemme bussin ovesta, kun itse jatkoimme matkaa tanssimaan!

Huomenna se koulu sitten alkaa. Ainoa jännittää jo vähän ja ollaan tänään pakkailtu reppua, mietitty huomisia eväitä ja opeteltu lausumaan tulevan opettajan Ms Magdalynin nimeä.

-Sini

P.S: Ei tule sitten yhtään mitään toivomistani "laadukkaista" kuvista. Kuvat on kyllä hyviä, jopa puhelimella tehdyn lightroom käsittelyn ja tallennuksen jäljiltä, mutta tämä bloggeri pitäisi ilmeisesti heittää roskikseen. Jotenkin tämä alusta näyttää pakkaavan kuvat automaattisesti, eikä asetuksia sen suhteen pysty mitenkään muokkaamaan. Kuvat kyllä oikeasti näyttävät hyvältä esimerkiksi siellä instagramissa ja facebookissa, mutta täällä ei sitten kirveelläkään, ja trust me, olen kokeillut jos mitä kikkakolmosia eikä mikään auta, ihan hävettää! Kuvat täytyy siis erikseen klikata auki (avautuu blogin päälle!) jos haluaa nähdä ne paremmassa tikissä. Mietin jo alustanvaihtoa wordpressiin ja kävinkin sinne jo tutustumassa mutta blogger on vaan niin paljon helpompi käyttöä ajatellen joten luovutan nyt toistaiseksi ja perun puheeni blogin laadukkaista kuvista. Kuvissa ei ole muuta laadukasta kuin mallit. Voisin ihan hyvin ottaa nämä kännykälläkin. #ärsyttää #mela

Koulu alkaa!

Roskia silmissä jo pelkästä ajatuksesta. Ainon ensimmäinen koulupäivä on maanantaina. Mulla piti olla vielä kaksi vuotta aikaa valmistautua tähän tilanteeseen! Aino on niin reipas ja rohkea tyttö, se kyselee joka aamu olisko tänään jo koulupäivä. Mua taas pelottaa ja kauhistuttaa Ainon puolesta. Itse olin yhdeksänvuotias kun siirryin lähes ummikkona Espanjassa paikalliseen kouluun, josta en tuntenut ketään entuudestaan. Ja vaikka siitä selvittiin ja olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni siitä päätöksestä minkä he aikanaan tekivät, niin en pysty vertaamaan meidän tilanteita. Aino on vasta neljä vuotias, hanat auki ja naama tyynyyn.

Maltalla koulu alkaa jo aikaisin eteläeurooppalaiseen tapaan, eli viisivuotiaana. Jos tietäisimme nyt varmasti että ensivuonna palaisimme Suomeen, emme olisi Ainoa vielä kouluun laittaneet. Mutta koska tulevaisuus on meille tällä hetkellä avoin, ja lasten tarhapaikatkin Suomessa on nyt irtisanottu, ilmoitimme hänet Slieman Newark Schooliin. Näin hän oppii paremmin englantia, pääsee ikäistensä kanssa sosialisoitumaan ja jos jäämmekin tänne vaikka viideksi vuodeksi niin hän on ainakin samoilla viivoilla muiden samanikäisten kanssa.

Itse olen kuitenkin vahvasti suomalaisen koulujärjestelmän kannattaja koulunaloituksen suhteen, seitsemänvuotiaana on paras ikä aloittaa koulu ja sen puolesta puhuu useat tutkimuksetkin. Mutta maassa maan tavalla. Onneksi koulunkäynti ensimmäisellä ja ilmeisesti vielä toisellakin luokalla täällä on aika iisiä. Läksyjä tulee tottakai ja sanakokeita ja muitakin kokeita on, mutta tasapainoksi on sitten myös leikkiä, askartelua ja retkiä. Koulupäivät ovat 7.45-13.30 eikä lämmintä lounasta syödä koulupäivän aikana, ainoastaan lunchbox eväät välitunnilla.

Kun viimeviikolla haimme Ainon koulupuvun, sitä soviteltiin ahkerasti monta kertaa päivässä. Myös uudet koulukengät on olleet jalassa mahdollisimman paljon. Kaikki muu tulee koululta paitsi penaali, juomapullo, lunchbox, koulun lippis ja valkoiset lenkkarit on jokaisen ostettava itse. Valkoisia lenkkareita meillä ei vielä ole mutta penaalin kävimme ostamassa, frozen-sellaisen tietysti. Ilmari halusi tottakai myös penaalin ja varmaan arvaatte jo, että sellaisen se myös sai.

Mietittiin pitkään plussia ja miinuksia yksityisen ja julkisen koulun välillä. Päädyimme kuitenkin tähän yksityiseen kouluun sijainnin, tuttujen ystävien ja englannin kielisen opetuksen takia. Julkinen koulu olisi ollut ilmainen ja Aino olisi päässyt siellä paremmin sisään maltalaiseen kulttuuriin, mutta opetus tapahtuu pääpiirteittäin maltan kielellä jota en itse pidä kovinkaan tärkeänä taitona verrattuna englantiin. Maltalaisia on kuitenkin maailmassa vain tampereellinen, kun taas vahva englanti on iso plussa alalla kuin alalla. Englanti on myös Maltan toinen virallinen kieli! Miinuksia yksityinen koulu keräsi koulumaksuista, koulupuvusta ja ystäviltä kuulluista kokemuksista jotka eivät aina niin mairittelevia olleet. Valinta kuitenkin tehtiin ja ollaan kyllä tyytyväisiä.

Ainon luokalla aloittaa kaksi suomalaista poikaa ja toisella luokallakin on kaksi suomalaista poikaa, kaikki neljä Ainolle ennestään tuttuja. Tämä helpottaa varmasti asioiden selvittelyä jos tulee joku kriisi kesken päivän, niinkun dramaattiselle naisenalulle saattaa joskus tulla. Tämä tieto rauhoittaa myös äidin mieltä.

Koulun aloituksen ajankohtaa mietimme myös. Koska koulun alettua, lomailu ei enää onnistukaan niin helposti kuin vaikka viime helmikuussa jonka vietin lasten kanssa kokonaan Suomessa. Koulun infotilaisuudessa painotettiin monta kertaa oppivelvollisuuden -velvollisuus määritettä. Poissaolosta täytyy ilmoittaa kouluun heti aamulla ja kolmannesta sairauspäivästä eteenpäin pitää olla lääkärintodistus koululle toimitettuna. Matkoja varten pitää anoa rehtorilta erikseen vapaata, tämä tapahtuu toimittamalla lentoliput rehtorille tarkastettaviksi. Ymmärrän kyllä velvollisuuden merkityksen mutta en tiennyt että näin vähän luotetaan vanhempien sanaan. Seuraavan kerran meillä on siis juhannuksen jälkeen vasta mahdollisuus matkustaa pidemmäksi aikaa Suomeen.

Ilmari menisi maltalaisen koulujärjestelmän mukaan nyt eskarin ensimmäiselle, eli kinder1:lle. Mutta koska Ilmari on aika herkkä ja ujo poika, sellainen oikeaoppinen hidas hämäläinen joka on nyt vasta tullut kuorestaan ulos, en halua kokeilla kuinka nopeasti se sinne kuoreen pystyy pujahtamaan takaisin. Ainolla on paremmin perussanasto englanniksi hallussa ja on luonteeltaankin paljon rohkeampi ja sosiaalisempi. Me vietetään siis Ilmarin kanssa arkipäivät kaksin ainakin tämä seuraava vuosi, ehkä toinenkin.

Kirjoittelen sitten myöhemmin miten ensimmäinen koulupäivä Ainolla meni!

Terkkujaaaa!

-Sini

P.S: Koitan saada blogin käyttäjäystävällisemmäksi ja instagramin linkin lisättyä sivupalkkiin. Koska tietokoneestani on akku rikki ja uuden saanti saarelle erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta, olen mieheni tietokoneen armoilla ja se on käytössäni ainoastaan iltaisin ja viikonloppuisin. Siksi myös kuvien laatu kärsii, kun käsittelen ja lataan ne blogiin puhelimella.

Ja sitten se alkoi.

Diipelidaapelidiipendaa. Mistähän sitä oikein aloittasi.  

Onko olemassa joku "Näin aloitat ensimmäisen tekstisi" blogikirjoituskurssi? Tai no ei kai tässä nyt mitään sellasia ehdi etsimään, tulta munille vaan!

Tämä blogi on jotain mitä olen suunnitellut vuosia ja harjoitellutkin muutamaan otteeseen. Tämä on omistettu kaikille kiinnostuneille meidän elämästä Maltalla.

Olen 32-vuotias, kahden ihanan lapsen kotiäiti ja huipputyypin vaimo. Alunperin aloitin joulukuussa 2015 blogin, mihin piti kirjoitella meidän kuulumisia täältä kaukaa tasaisin väliajoin. Muutimme silloin vuodeksi Maltalle, mieheni työn perässä. Se siitä sitten. Kirjoitin sinne ehkä kolme kertaa. (epic fail)

Nyt en yritä uudestaan, vaan aloitan alusta. Panostaen laatukuviin ja muillekin kuin sukulaisille suunnattuun sisältöön.  Kirjoitukset tulevat sisältämään kaikkea mitä meidän arkikin sisältää. Pääasiassa kuitenkin sydäntäni lähellä olevia asioita, kuten lasteni kuulumisia ja letkautuksia, arjen ongelmanratkontaa, kotiamme (konmari fani täällä bingo!), reissujamme ja tutkimusretkiämme, Suomen ikävää, luomutuskaa ja tietenkin valokuvia. Kaikki tämä, omalla huumorillani höystettynä ja muutamilla alkeellisilla kirjoitus- ja pilkkuvirheillä, tottakai.

Toivottavasti onnistun tuottamaan sisältöä joka rohkaisee perheitä ottamaan mahdollisuuksista koppeja, tai joka auttaa lukijoita ottamaan sen ensimmäisen askeleen kohti ulkomaillemuuttoa tai ihan vain lomalle matkustamista lasten kanssa.

Toivon lukijoilta palautetta kirjoituksistani, joko kommentteina tai minulle suoraan sähköpostiin sini.koskinennn (a) gmail.com.

En ole kovin hyvä vastaanottamaan kritiikkiä, mutta ajattelin tulla siinä vähintään SM-tasoiseksi! Kirjoitan ja kuvailen satunnaisesti puhelimellani, joten pyydän, antakaa armoa. Blogilla on myös instagram-tili: tlextra. Sinne lisäilen enemmän puhelinkuvia ja muitakin kuvia kun vain blogiin liittyviä.

Nyt jo tiedämme että vuoden matkasta tuleekin pidempi, joten blogikin elää toivottavasti pitkään. Toivon myös saavani tästä blogista paikan, mihin voin kirjoittaa vapaasti ajatuksistani ja kokemuksistani äitinä, vaimona, ystävänä, siskona, tyttärenä ja ennenkaikkea ihmisenä. Toivon että tästä jää lapsilleni muisto siitä mitä meidän elämä oli kun muutimme pois Suomesta. 

Eniveis, toiveet riittäköön tältä erää. Pieni esittely tähän loppuun.

Asumme tällä hetkellä Slieman keskusta-alueella. Viiden minuutin lauttamatkan päässä Vallettasta ja vartin kävelymatkan päässä St.Juliansista.

Qui-si-sanan kiviranta

Qui-si-sana, Sliema

Aino täyttää joulukuussa viisi ja aloittaa maanantaina ensimmäisen luokan.

Ilmari täyttää marraskuussa kolme ja on kotihoidossa ainakin toistaiseksi.

Kuvauskalustonani on tällä hetkellä aivan ihana Sony a7r runko ja Zeissin 1,8/55 objektiivi. Tavoitteenani on tulevaisuudessa ostaa laajempi objektiivi jottei tarvitsisi kikkailla niin paljon tällä yhdellä kiinteällä, jonka olen alunperin muotokuvaukseen itselleni ostanut.

Aino ja Ilmari Strandilla (Sliema)

Noniin. Hyvät naiset ja herrat (lue: sukulaiset ja ystävät), tässä ensimmäinen tekstini.  Mielipiteitä (rakastan!), toiveita (toteutan!), huomioita (kaipaan!) ja vinkkejä (tarvitsen!) saa mielellään laittaa mihin vain someen, sähköpostiin tai vaikka etanakirjeellä.

Kiitos.

-Sini